Siirry sisältöön

Päivystys ja neuvonta 24/7, soita: 050 410 0216

Arkku koristeltu kauniisti

Muistokivet ja kaiverrukset

Muistokivet ja kaiverrukset arvokkaasti toteutettuna

Tarjoamme muistokiviä ja kaiverruspalveluja liikkeemme yhteyteen avatusta hautamuistomerkkimyymälästä. Autamme omaisia valitsemaan vainajaa kunnioittavan muistomerkin, joka vastaa sekä henkilökohtaisia toiveita että hautausmaan ohjeita.

Hiekasta tehty iso risti arkun päällä

Muistokivet

Muistokivivalikoimamme kattaa erilaisia kiviä, kokoja, muotoja ja sävyjä. Autamme sopivan muistokiven valinnassa ja huomioimme hautapaikan vaatimukset sekä omaisten toiveet.

Tarvittaessa huolehdimme myös muistokiven tilaamisesta, toimituksesta ja asennuksen järjestämisestä yhteistyökumppaneidemme kanssa.

Kaiverrukset ja lisätyöt

Tarjoamme kaiverruspalveluja uusiin ja olemassa oleviin muistokiviin. Kaiverruksissa voidaan lisätä esimerkiksi nimiä, päivämääriä tai muita tekstejä.

Lisäksi palveluihimme kuuluvat muun muassa:
• kaiverrusten lisäykset
• tekstien ja kirjasintyylien suunnittelu
• muistokivien oikaisut ja kunnostukset

Kaikki työt toteutetaan huolellisesti ja hautausmaan ohjeita noudattaen.

Hiekasta tehty risti arkun päällä
Muistomerkkimyymala_01_950x633-1

Hautamuistomerkkimyymälä

Muistokivet ja kaiverrukset ovat nähtävissä hautamuistomerkkimyymälässämme, joka sijaitsee liikkeemme yhteydessä. Myymälässä voitte tutustua vaihtoehtoihin rauhassa ja keskustella asiantuntijan kanssa eri ratkaisuista.

Autamme kaikissa vaiheissa

Muistokiven valinta ja kaiverrusten suunnittelu tehdään aina omaisten toiveita kuunnellen. Olemme apunanne koko prosessin ajan, aina valinnasta toteutukseen.

Jätä viesti, niin olemme yhteydessä

    Viitasen Hautaustoimisto
    Evästeasetukset

    Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Ole hyvä ja valitse evästeet, jotka haluat sallia.